Sateisen kesän ainoa ilo...

... on vedenpitävä Riviera!

Ilmapallot antennissa - Todiste vappuajosta!

Talven raadannan jälkeen Kädettömään Mieheen iski melko totaalinen apatia, ainakin bloginpidon suhteen. Raadanta toki toi tuloksia, vappuajoon päästiin ja kaikki valmistui ajallaan skeptikkojen (osin perustelluista) kauhuskenaarioista huolimatta. Mutkia mahtui matkaan, ensimmäisestä katsastusyrityksestä Prinsessa pomppasi kuin sammakko paistinpannulta. Etupään re-build johti siihen että jarrut olivat rajusti epätasapainossa. No, näistä selvittiin J.Auton avulla samalla kun ohjauskulmat säädettiin. Toisella kertaa leima tärähtikin jo ilman huomautettavaa.

 Kuten todettua, Prinsessa oppi kuivaksi. Kuulostaa kovin perusasialta, mutta tässä tapauksessa kaikki tehtiin sen vaikeamman kautta. Liimaa --> Vesitesti --> Vuoto --> Siveettömiä puheita. Edellisen liiman poisto --> Liimaa --> Vuoto --> Siveettömiä puheita. Ja niin edelleen useampia varveja. Joka paikan piti olla niin tilkittynä kuin vain voi. Kädetön Mies pohti jo puolivakavissaan polttopullon soveltamismahdollisuuksia näin rauhan aikana.

Kunnes sitten eräänä päivänä Kädettömän Miehen konttaillessa kuskin jalkatilassa murehtimassa märkiä mattoja, iski se kuuluisa Heureka-hetki. Punertavaa, tahmaista, inhaa nestettä. Jäähdytysnestettä jukenauta! Miten pirussa sitä voi päästä sisälle? Googels huutamaan ja selvä homma: Lämppärin kenno sökö tai muualla siellä vuoto, ja neste tulee suoraan ilmanvaihtokanavista sisälle. Toisaalta tämä tieto harmitti pirusti, mutta toisaalta huojensi kovasti, vesivuodoille voisi tulla loppu!

Kelpaa Prinsessan hymyillä - Puhdas ja kuiva olo

Sitten vaan letkut uuteen järjestykseen konehuoneessa ja lämppäri pois kierrosta, ja voi´la: Siihen loppui! Tosin loppui myös lämppärin toiminta, mutta kuka piru kesällä lämmitintä tarvitsee? Vallankin kun huonosti eristetyn tulipellin läpi tunkee koko ajan V8:n hukkalämpöä enemmän kuin tarvitsee.

Ihminen joka ei ole taistellut kaksitonnisen neidon inkontinenssin kanssa ei voi tietää miten tyydyttävä fiilis on lopulta saavuttaa vesitiiveys. Kun se matto alkaa ensi kertaa kuivahtaa. Damn baby.

Tämän saagan tultua loppusuoralle riitti sitten vähän energiaa sisustuksen viimeistelyyn. Viime talvea mattoa asentaessa epäili Kädetön omia verhoilukykyjään (täysin aiheellisesti) useita kertoja. Matto ei istunut sitten hitollakaan, varsinkaan etujalkatiloista. No, amerikanvelhojen konsultaation ja kuvakavalkadin jälkeen selvisi syykin: Autosta puuttui likipitäen kaikki ns. Kick-panelit eli erilaiset voimapahviset, muoviset ja teräksiset verhoilulevyt joilla matto tuetaan. Pirustako tuonkin tiesti kun ei ole originaalia koskaan nähnyt.

Omatekoiset Kickpanelit

Siitä sitten hankkimaan. Muovinen ja teräksinen löytyivät erään Vincentin osiksi purkamasta -64:sta ameriikan ihmemaasta. Pahvisia ei millään raaskinut tilata, vaikka niitä uustuotantona saisikin. Sen sijaan Kädetön hankki metritolkulla jäykintä mahdollista voimapahvia josta ne voisi itse leikellä. Malli löytyi taas uskomattoman Riviera-miesten solidaarisuuden osoituksena: Australialainen heppu oli juuri teettänyt omaansa uudet, ja lähetti ystävällisesti kirjekuoressa tarkan paperimallin josta piirrellä. Ihan uskomatonta.

Sitten vain kova ähellys, paneelit paikalleen ja jopas näyttää erilaiselta!

Kyllä maistuu meno nyt. Tuhannen mailia on plakkarissa tältä suvelta, ja vastahan se kesä alkaa!

Kevät istuu käsijarrulla.

Joka siis Prinsessan tapauksessa tietysti tarkoittaa sivistyneesti jalalla käytettävää seisontajarrua. Vappu, tuo alkavan kesän ja jeesusmarssien juhla, manifestoi itsensä iloksemme reilun kolmen viikon päästä. Se ei ole paljon, mutta käsijarrumetafora viittaakin enempi tuohon kammottavaan kinokseen mikä kaupunkiamme alati piinaa, ja jonka inhoihin sulavesiin Prinsessa ei tietenkään aio koskea. Eli niin lähellä, mutta vielä niin kaukana on ajokausi.

Tallissa on tapahtunut ihan vilpittömästi sanottuna paljon. DHL-pukin tuomiset on kaikki asennettu paikalleen, ja ruumiita prosessissa syntyi erittäin vähän. Luulen että alle tilastollisen keskiarvon. Lapsen ranteen vahvuista tankoa olevat kierrejouset menivät paikoilleen (ja pois) ns. vanhan liiton tunkkimekanismilla, kammottavan kuumotuksen ja kauhuhien voitelemina. Muutaman liki 50 vuotta paikallaan olleen kumipuslan kanssa tultiin taas elämän syvien peruskysymysten äärelle: Miksi aina minä? Miksi kaikki on aina vaikeaa? Miksei se ole helppoa? Miksi olen täällä? Miten täältä pääsee pois? Näitä puntaroin tuntikausia, välillä itkin kuin lapsi sikiöasennossa kylmällä betonilattialla, välillä taas kuola ja kammottavat kiroukset ammottavasta kidasta pärskyen väänsin räikänvartta.

Jarrurumpu viimein takaisin paikoillaan!

Ja lopulta kaikki oli paikallaan. Kaikki uudet pallonivelet, raidetangonpäät yms. The works sanoisi jenkki. Täytyy sanoa että kevyttä riemua tuntui rinnassa Prinsessan seistessä taas omilla tassuillaan, ilman mekaanisia tukia ja inhoja tunkkeja. Luulisi tuon malminpalan ohjautuvan jotenkin sujuvammin nyt!

Ammattimies liimaa tuulilasia

Vesitiiveys parantui myös oleellisesti. Tuulilasi ja takalasi on nyt liimattu paikalleen, molemmat jopa ehjänä! Salaisuus tähän on se että en edes kokeillut itse. Harrastajapiireistä löytyi kaveri joka tekee moista ammatikseen, ja hän suostui jeesaamaan erittäin kohtuullista korvausta vastaan. Hattu pois päästä, näin toimivat herrasmiehet. Siinä kun seurasi kaverin työskentelyä tajusi sen että on tiettyjä asioita joilla ei kannata harjoitella. Rivieran lasit ovat yksi sellainen.

Lukien tästä päivästä on tehokasta peliaikaa Vappuajoon tasan kolme viikkoa. Siinä ajassa pitää saada koottua autoon sisustus takaisin, tsekattua ohjauskulmat, vaihdettua öljyt ja vielä saatava katsastussedän leima päälle. Kevyt hiki voi tulla, mutta optimistit perivät maan. Kerron miten kävi...

Lasit paikoillaan, omilla tassuilla!

Ameriikan pukin tuomisia

Liki kolme kuukautta edellisestä päivityksestä, häpeän. En suinkaan ole vaipunut katatoniseen tilaan tallin nurkkaan tahi työntänyt Prinsessaa katto vihreäksi maalattuna Iidesjärveen. On vaan ollut muka kiirutta.

Pikkuisen erinäköinen ikkunanpoka!

No. Sitten viimeisen on ruoste saanut rajusti kyytiä ja uutta maalia tarttunut ikkunanpokiin ja sisäkattoon. Pohjalle karmeasti käryävää happomaalia ja primerit päälle. Oli sinällään mielenkiintoista vedellä syvään henkeen asetoni-happomaali -coktailia ahtaassa tallissa jossa ei ole lainkaan ilmanvaihtoa. Ajatus oli alunperin että pitäisi vähän ovea auki niin saisi happea, vaan GM-jumalat päätti että 25 asteen pakkanen on sovelias puuhakeli. Ei siinä paljoa tuuleteltu nääs. Pintamaali vielä, sitten akkunat paikoilleen, ja vot; Siinäpä ruosteeton Buick!

DHL-pukin tuliaiset

Otsikon mukaisesti kävi myös sellainen iloinen perhetapahtuma että Ameriikan pukki kävi pihassa DHL:n autolla. Kädettömän miehen ja toveri Ilkan jokatalvinen ilmasilta pöläytti eteisen täyteen rautaa, yhteensä 78 kiloa. Toki Prinsessa pääsi tässä vaatimattomille osille, pieniä on silakat joulukaloiksi.

Ostakaa jonnet itte bensanne

Purkuosaa Kanadasta

Kasasta löytyy eturipustuksen rebuild-kit, eli kaikki pallonivelet, raidetangonpäät ja vino pino kaikenmoisia puslia. Uusi nopeusmittarin vaijeri, vähän tiivisteitä ja ikkunalistojen klipsejä.




Kruununa kasan päällä suuri pettymys itä-Tamperelaisille mopojonneille eli lukollinen bensantankin korkki. Erikoisuutena käytetty kaasupoljin, jonka ROA (Riviera Owners Association) -toveri Kanadasta lähetti postikulujen hinnalla! Talk about cameradery!



Seuraavaksi kaikki tämä sälpe pitäisi sitten saada paikoilleen. Eturipustus on purettava melko totaalisesti, tukivarret ja jouset irti yms. Aavistuksen näin noviisina hirvittää, vallankin kun noiden kierrejousten kanssa pelatessa on ihan hyvä sauma päästä hengestään tai ainakin naamastaan eroon. Se on kuitenkin sanottava että jos hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, niin tämä homma on jo kahteen kertaan valmis. Sen verran rajusti olen vaivannut sekä paikallisia että rapakontakaisia tietäjiä jatkuvilla kyselyillä toimintatavoista. Työkaluja ja välineitä on nyt sekä lainattu, ostettu että teetetty. Enää vaaditaan rautaisia hermoja ja pettymyksensietokykyä. Ja tuota viimeistähän löytyy jo vanhasta kokemuksesta!

Seuraava arbeitti

Tuo valo horisontissa

Amerikanautoilijan elämässä edessäpäin kajastava valo voi merkitä montaa asiaa. Se voi olla pettymyksen tavarajuna tulossa samalla kaistalla ns. kovvaa päin. Se voi olla keväinen aurinko, merkiten lähestyvää ajokautta ja aiheuttaen tunteita kouristavasta kiirepaniikista nykivään kaasujalkaan. Se voi olla olla myös toiveikkuuden symboli. Tämän autoilijan tapauksessa tuo kajastus on merkinnyt vähän kaikkea viimeisen kuukauden aikana.

Kun kaikki oli vielä hyvin

Näin itsenäisyyspäivänä on hyvä aloittaa suomalaiskansallisesti sieltä pettymyksen syvyyksistä: Tuulilasi on nyt virallisesti silppua. Sen ehjänä irrottamiseen investoitiin merkittävästi henkisiä resursseja sekä yhteensä noin 20 miestyötuntia ja 24 metriä pianolankaa. Aivan turhaan. Ja tietenkin lasi halkesi sahatessa siinä viimeisessä sessiossa, kun toiveita vielä oli elossa. Eli oli siis ihan sama hinkuttaako iltakaupalla kahteen mieheen katkeilevalla rautalangalla vai monottaako se vartissa osina kiertoradalle. Valitsin ensin mainitun, eikä ***uta yhtään.

No, päivän-pari sikiöasennossa vaikerrettuani olin valmis palaamaan tähän ulottuvuuteen. Kävi nopeasti ilmeiseksi että ruostetilanne tuulilasin laipassa ei ole läheskään yhtä paha kuin takalasilla. Yläreunassa jonkin verran, mutta tällä kertaa oikeasti pintaa eikä itsepetosta. Näin ollen ainoat raakaa metallityötä vaativat paikat olivat takalasin laipassa. Sattuipa myös somasti että toveri Ilkka oli varomattomana hetkenään mennyt lupaamaan hitsaavansa minkä hyvänsä reiän kiinni mitä Prinsessasta nyt sattuu löytymään.

Eikun hommaa jalalle sitten vaan. Päivä kiinni, Rautasoinilta pala peltiä ja Motonetistä tarviketta som fan. Siinä tarvikehyllyjen välissä sitten päästiinkin taas kiinni siihen mikä Kädettömän miehen touhuissa on hienointa. Eli se tietty kierre minkä kaikki asiat saavat. Tällä kertaa se tuli viattoman puhelun muodossa, "niin onhan siellä tallilla voimavirtaa kätevästi saatavilla?". Pari puhelua myöhemmin on selvää että ei muuten ole. Aivosolut sutivat kuin Prinsessa asfaltilla. Mistä saa voimavirtaa jos sitä ei ole? Generaattorista tietysti! Seurasi villi puhelinmylly Cramon pätevän henkilökunnan ja hitsaajamestarin välillä. Success! Kampe löytyi ja tuli samalla kyydillä tallille. Huh.

Mörkö ajoi Prinsessan luolastaan

Päästiin siis kuitenkin hommiin. Toki set-upista tuli sitten astetta näyttävämpi naapureiden iloksi. Pariovet selällään pakkasilmaan ja molemmissa oviaukoissa amerikkalaista rautahepoa. Kaiken kruununa pienen generaattorin iloinen papatus.





 Kolme reikää Migillä kiinni, reilut kolme tuntia. Nyt on karmi vedenpitävä ja odottamassa raakaa hiontaa ja maaliakin hiukan. Toukokuu saa taas hivuttautua vähän lähemmäksi.

Kuuden diplomin metallimies haastavissa oloissa

Kun itsepetos ei riitä.

Rupinen nurkka

Niin, pitkälle sillä päästiinkin, sillä pari kirjoitusta aiemmin mainitulla itsepetoksella. "Pintaruostetta se vaan, ei tässä mitään kato". Ja kilin kellit. Katsokaapa tätä kuvaa: Se on reikä. Pellissä. Jukenauta.

Sisusta kuoriutui suht mallikkaasti pois, mitään en särkenyt ja suurin osa romuista on jopa tallessa. Takaikkunan irtisahaaminen oli oma ei-niin-strömsömäinen operaationsa, mutta ketterän appiukon jeesillä sekin lopulta onnistui. Ja lähti piru vielä ehjänä, jota hämmästelen vieläkin.

Sitten pääsin vetelemään teräsharjalla, ruosteensyöjällä ja poralaikalla ikkunalaikkoja puhtaaksi. Kaikki koristelistoja kiinnittäneet klipsit oli ruostuneet ihan vessapaperin tasolle ja lensivät tangentin suuntaan, jättäen tietysti parikymmentä kiinniruostunutta, pyöreäkantaiseksi veivattua ruuvia kiinni laippaan. Tietysti, kyllähän niitä kiva porailla on. Jukenauta. Pariin kohtaan ikkunanpokissa oli ruutattu oikein huolella ihan rehellistä valkoista saniteettisilikonia, luoja tietää koska ja sekään ei varmasti ymmärrä miksi. Lopputulos: Herkullinen, vettä sisäänsä sulkeva, pellin tehokkaasti mädättävä tasku. Ja molemmissa reikä alla, tottakai.

Eli toiveet siitä että hitsaamista ei tarvita kaikkosivat kuin liito-orava Buickin asuinseudulta. No, lohdun sanoja tähänkin jo kuulin, tosin mieheltä jonka optimismi kaikkeen mekaaniseen liittyvissä asioissa on rajatonta. Mottonsa "ihmisen tekemiä vehkeitä nekin on" mies sanoo vaikka avaruusteleskooppia purkaessaan.

Suunnitelmana oli alunperin mennä ikkuna kerrallaan, mutta koska nyt pitää raahata hitsimies paikalle täytyy järkeistää ja tsekata samaan lähtöön myös tuulilasin pielusten kunto. Kokeilen itsepetosta siihenkin vielä toistaiseksi.

Kesämuistoja

Kun seuraavan kasikoneen tahdittaman korttelikierroksen ja nykyhetken välissä on liki puoli vuotta ja lukuisa määrä äherrettäviä työtunteja, on hyvä katsahtaa kuluneeseen ajokauteen. Ensimmäiseen sellaiseen.

Ajossa Prinsessa oli ajalla 3.5 - 21.9, liki 5 kuukautta siis. Maileja kertyi mittariin tasan 1100 eli 1770 kilometriä. Yllättävän rapakasti! Tasaisella 10 Mpg (n.23 l/100km) -kulutuksella tästä saadaan poltetuksi n. 407 litraa menovettä. Ynnä muutama pullo lyijylisäainetta, vaihteistoöljyä yms. Pahoitteluni kaikille liito-oraville.

Suveen mahtui myös yksi pienehkö peltikolari (Neitokuski meinasi tuupata papparaisen riisikipossaan  peruuttamalla katolleen, ruhahahaa!), lukuisia jalkakäytävillä venähtäneitä niskoja, muutama runsaasti keskiolutta nauttinut repsikka, kesäautoon vilpittömästi ihastunut pikkublondi ja tärkeimpänä tietysti määrättömästi ihanaa naulapään murinaa.

Päätän kevyen muistelon kesän parhaaseen kommenttiin, tokaisijana toinen harrastaja Himoksen yössä aikansa Prinsessaa katseltuaan: "No, ei se nyt mikään vitun nissani ole!"

Itsepetoksen jalo taito

"Pintaruostetta se on, ihan pinnassa vaan. Vähän kun näyttää teräsharjaa niin vot kun on hyvä."

Kädetön Mies testaa par´aikaa josko oikein kova usko voisi kääntää fysiikan lakeja, aiheuttaen metallin korroosioon käänteisesti vaikuttavan metamorfoosin. Ei voi tietää ellei kokeile.

Kokeilu lähti liikkeelle kun pääsin vähän purkamaan sisustusta Prinsessan saatua paikat kuiviksi. Takaikkunan verhouksen & listoituksen alta löytyi mukavia "taskuja", jotka eivät olisi purkamatta kuivuneet ikinä. Sieltä tuli vastaan myös koko auton ensimmäiset jeesusteippiviritykset, jotain merkillisiä, ilmeisesti tuuletukseen liittyviä reikiä oli niillä peitelty. Oheisessa kuvassa takalasin kuskinpuoleinen alakulma, ja ympäröivää koteloa. Kaunista, eikö totta? Sitä en tosin vielä tiedä että miten syvää tuo korroosio on. Tuossa näkyy myös, että joku Prinsessan edellisistä tanssittajista on tehnyt juuri niin kuin edellisessä pätkässäni sanoin että EI VOI tehdä --> Yrittänyt tilkitä vuotavaa ikkunan  liimasaumaa jollain massalla. Tuloksena kahta pahempi ongelma.



No, ruoste on vain yksi elämän pikanteista mausteista. Toinen mukava on home. Sain kuin sainkin rimpuiltua hattuhyllyn irti, ja alkuperäinen kun on, se on valmistettu jostain pahvinsorttisesta kuidusta ja päällystetty vinyylillä. Se kun on aikansa imenyt vettä, on se kehittänyt viihdykkeekseen myös vekkulin pienen (5x 5 senttiä) homekasvuston. Ei se toki siinä kauaa elele kun joutuu haistelemaan kuivaa talli-ilmaa (ja mua), mutta yäk kuitenkin. Kammottavat nuo kaiuttimet tuossa, niistä täytyy päästä eroon. Ovat kyllä laadukkaat, mutta pilaavat orkkiksen hyllyn. Se, joka tarjoutuu nykäisemään uuden vinyylin hattuhyllyn päälle saa vaivanpalkakseen nuo kajarit!




Että sellaisia ensimmäisiä vaurioita. Ehkä vähän pahempaa kuin ajattelin, mutta ei vielä katastrofaalista. Siihen voidaan päästä siinä kohtaa kun saan ulkopuolen listoituksen irti. Johon ajattelinkin näin blogitse kysellä luovia ajatuksia seuraavasti: Listoitus on kiinni mystisesti. Sen irroittamiseen tarvitaan Buickin Body service manualin mukaan erityinen työkalu, kuva ohessa. Sellaistahan ei tietenkään enää saa mistään, joten kuka keksii millä sen voisi korvata? Mikä tahansa kelpaa, työkalu, keittiöväline, ihan mikä vaan. Jos juolahtaa jotain mieleen, viestiä kommenttikenttään!