Tuo valo horisontissa

Amerikanautoilijan elämässä edessäpäin kajastava valo voi merkitä montaa asiaa. Se voi olla pettymyksen tavarajuna tulossa samalla kaistalla ns. kovvaa päin. Se voi olla keväinen aurinko, merkiten lähestyvää ajokautta ja aiheuttaen tunteita kouristavasta kiirepaniikista nykivään kaasujalkaan. Se voi olla olla myös toiveikkuuden symboli. Tämän autoilijan tapauksessa tuo kajastus on merkinnyt vähän kaikkea viimeisen kuukauden aikana.

Kun kaikki oli vielä hyvin

Näin itsenäisyyspäivänä on hyvä aloittaa suomalaiskansallisesti sieltä pettymyksen syvyyksistä: Tuulilasi on nyt virallisesti silppua. Sen ehjänä irrottamiseen investoitiin merkittävästi henkisiä resursseja sekä yhteensä noin 20 miestyötuntia ja 24 metriä pianolankaa. Aivan turhaan. Ja tietenkin lasi halkesi sahatessa siinä viimeisessä sessiossa, kun toiveita vielä oli elossa. Eli oli siis ihan sama hinkuttaako iltakaupalla kahteen mieheen katkeilevalla rautalangalla vai monottaako se vartissa osina kiertoradalle. Valitsin ensin mainitun, eikä ***uta yhtään.

No, päivän-pari sikiöasennossa vaikerrettuani olin valmis palaamaan tähän ulottuvuuteen. Kävi nopeasti ilmeiseksi että ruostetilanne tuulilasin laipassa ei ole läheskään yhtä paha kuin takalasilla. Yläreunassa jonkin verran, mutta tällä kertaa oikeasti pintaa eikä itsepetosta. Näin ollen ainoat raakaa metallityötä vaativat paikat olivat takalasin laipassa. Sattuipa myös somasti että toveri Ilkka oli varomattomana hetkenään mennyt lupaamaan hitsaavansa minkä hyvänsä reiän kiinni mitä Prinsessasta nyt sattuu löytymään.

Eikun hommaa jalalle sitten vaan. Päivä kiinni, Rautasoinilta pala peltiä ja Motonetistä tarviketta som fan. Siinä tarvikehyllyjen välissä sitten päästiinkin taas kiinni siihen mikä Kädettömän miehen touhuissa on hienointa. Eli se tietty kierre minkä kaikki asiat saavat. Tällä kertaa se tuli viattoman puhelun muodossa, "niin onhan siellä tallilla voimavirtaa kätevästi saatavilla?". Pari puhelua myöhemmin on selvää että ei muuten ole. Aivosolut sutivat kuin Prinsessa asfaltilla. Mistä saa voimavirtaa jos sitä ei ole? Generaattorista tietysti! Seurasi villi puhelinmylly Cramon pätevän henkilökunnan ja hitsaajamestarin välillä. Success! Kampe löytyi ja tuli samalla kyydillä tallille. Huh.

Mörkö ajoi Prinsessan luolastaan

Päästiin siis kuitenkin hommiin. Toki set-upista tuli sitten astetta näyttävämpi naapureiden iloksi. Pariovet selällään pakkasilmaan ja molemmissa oviaukoissa amerikkalaista rautahepoa. Kaiken kruununa pienen generaattorin iloinen papatus.





 Kolme reikää Migillä kiinni, reilut kolme tuntia. Nyt on karmi vedenpitävä ja odottamassa raakaa hiontaa ja maaliakin hiukan. Toukokuu saa taas hivuttautua vähän lähemmäksi.

Kuuden diplomin metallimies haastavissa oloissa