Itsepetoksen jalo taito

"Pintaruostetta se on, ihan pinnassa vaan. Vähän kun näyttää teräsharjaa niin vot kun on hyvä."

Kädetön Mies testaa par´aikaa josko oikein kova usko voisi kääntää fysiikan lakeja, aiheuttaen metallin korroosioon käänteisesti vaikuttavan metamorfoosin. Ei voi tietää ellei kokeile.

Kokeilu lähti liikkeelle kun pääsin vähän purkamaan sisustusta Prinsessan saatua paikat kuiviksi. Takaikkunan verhouksen & listoituksen alta löytyi mukavia "taskuja", jotka eivät olisi purkamatta kuivuneet ikinä. Sieltä tuli vastaan myös koko auton ensimmäiset jeesusteippiviritykset, jotain merkillisiä, ilmeisesti tuuletukseen liittyviä reikiä oli niillä peitelty. Oheisessa kuvassa takalasin kuskinpuoleinen alakulma, ja ympäröivää koteloa. Kaunista, eikö totta? Sitä en tosin vielä tiedä että miten syvää tuo korroosio on. Tuossa näkyy myös, että joku Prinsessan edellisistä tanssittajista on tehnyt juuri niin kuin edellisessä pätkässäni sanoin että EI VOI tehdä --> Yrittänyt tilkitä vuotavaa ikkunan  liimasaumaa jollain massalla. Tuloksena kahta pahempi ongelma.



No, ruoste on vain yksi elämän pikanteista mausteista. Toinen mukava on home. Sain kuin sainkin rimpuiltua hattuhyllyn irti, ja alkuperäinen kun on, se on valmistettu jostain pahvinsorttisesta kuidusta ja päällystetty vinyylillä. Se kun on aikansa imenyt vettä, on se kehittänyt viihdykkeekseen myös vekkulin pienen (5x 5 senttiä) homekasvuston. Ei se toki siinä kauaa elele kun joutuu haistelemaan kuivaa talli-ilmaa (ja mua), mutta yäk kuitenkin. Kammottavat nuo kaiuttimet tuossa, niistä täytyy päästä eroon. Ovat kyllä laadukkaat, mutta pilaavat orkkiksen hyllyn. Se, joka tarjoutuu nykäisemään uuden vinyylin hattuhyllyn päälle saa vaivanpalkakseen nuo kajarit!




Että sellaisia ensimmäisiä vaurioita. Ehkä vähän pahempaa kuin ajattelin, mutta ei vielä katastrofaalista. Siihen voidaan päästä siinä kohtaa kun saan ulkopuolen listoituksen irti. Johon ajattelinkin näin blogitse kysellä luovia ajatuksia seuraavasti: Listoitus on kiinni mystisesti. Sen irroittamiseen tarvitaan Buickin Body service manualin mukaan erityinen työkalu, kuva ohessa. Sellaistahan ei tietenkään enää saa mistään, joten kuka keksii millä sen voisi korvata? Mikä tahansa kelpaa, työkalu, keittiöväline, ihan mikä vaan. Jos juolahtaa jotain mieleen, viestiä kommenttikenttään!

Kuinka suuri on suurin Tena?

Nyt se on viimeistään julkisesti myönnettävä: Prinsessa kärsii pahasti lirauttelusta. Sen kotikonnuilla Kalifornian auringossa ongelma tuskin on ollut edes mainitsemisen arvoinen, mutta Tamperelaisessa loppukesän ilmastossa asia on vakava. Matot ovat märkiä, samoin kattoverhoilut, hattuhylly ja luoja tietää mikä muu.

Vettä tulee siis sisään niin etu- kuin takalasin liimasaumoista. Kyllä, liimasaumoista, Riviera oli ensimmäinen GM-malli joka sai liimalasin vuonna -63.  Tuskin ajattelivat silloin millaisen päänsäryn saivat edistyksellisellä ratkaisullaan aikaan vielä syntymättömälle Kädettömälle Miehelle. Voitte kuvitella mitä 48 vuotta, valtaosa armottomassa porotuksessa, tekevät butyylipohjaiselle liimamassalle. Se on kivikovaa, lohkeilevaa ja kaikin puolin vedenpitämätöntä.

Kun kevään ensi pesu alkoi paljastaa kyseistä ongelmaa, oli vaihtoehtoja pari. Ensimmäisenä tuli mieleen truutata lasinsaumoihin koristelistojen alle silikonia, butyylimassaa tms. Tästä onneksi luovuin kun tajusin että minulla ei ole mitään käsitystä millaisia ruostevaurioita vesi on ikkunankarmeihin vuosien saatossa aiheuttanut. Lasi voi olla vaikka miten haperoissa kantimissa, ja pinnallinen lisätilkintä vain lakaisee ongelman ns. maton alle, josta se sitten kirjaimellisesti ropisee syliin jonain kauniina päivänä. (VÄLIHUOMIO: ÄLKÄÄ KOSKAAN IKINÄ LAITTAKO AUTOONNE SILIKONIA JOKA SISÄLTÄÄ ETIKKAHAPPOA! SE SYÖ METALLIA TEHOKKAAMMIN KUIN RUOSTE). Toinen vaihtoehto vesiongelmaan ajokauden alkaessa oli ns. passiivis-agressiivinen: Auto sadekeleillä huppuun ja ajokielto liian synkkien pilvien alla.

Syksyn tullen sekään ei sitten enää tepsinyt, kondensoitunut aamukaste tunki ihan yhtä tehokkaasti sisätiloihin. Nyt auto on kotipesässään, kaikki luukut auki ja kosteudenpoistaja huutaa yötä päivää vieressä. Kuivaksi se on saatava ennen kuin mitään muuta voi tehdä.

Liimatun tuulilasin ongelma on, että se ei irtoa kuin sahaamalla. Liima on sahattava vaijerisahalla veke, sitten lasi pois ja ikkunankarmien ruosteenpoistoon. Kuulostaa simppeliltä. Mutta mitä sanovat lasiammattilaiset: "Ei varmasti lähde ehjänä". "Se on ihan sixti-vifti että lähteekö ehjänä. Eihän siinä yhtään säröä ole"? No, on siinä. Eli siis prognoosi vanhan tuulilasin hyödyntämiseen ei ole hyvä. Tästä johtuen tein sen päätöksen että yritän operaatiota itse. Jos ammattilainenkin on varma että hajoaa, sama kai se on vaikka hajottaisin itse? Ja toisekseen, sen ammattilaisen tavoite on myös myydä minulle uusi tuulilasi, joten miten varovainen hänen voidaan olettaa olevan?

JOS lasi irtoaa ehjänä, on se suuremman luokan ihme ja merkittävä kustannussäästö. Tällöin päästään käytännössä liiman, teräsharjan ja sinkkimaalin hinnalla. Jos taas se halkeaa, täytyy tilata uusi siltä tasan ainoalta toimittajalta joka näitä suomessa tekee. En vielä tiedä (enkä haluakaan tietää) hintaa.

Oheinen kuva on tuulilasin yläreunan ja katon rajasta, sisäverhoilun ja listojen alta. Ruostetta on, mutta tähän mennessä vastaan on tullut vain pintaruostetta. Toiveet siitä että päästäisiin hitsaamatta ovat siis korkealla!

Palaan aiheeseen jahka pääsen hommiin!

Edistysaskelia!

Vaikka Prinsessa onkin ikäänsä nähden sangen vetreä neito, alkaa silläkin olla ns. karkailuongelmia. Tällä hetkellä jopa kahdenlaisia, joista vakavammasta tuonnempana.

Koko kesän minä sitä katselin. Kauniin punaista lammikkoa jokaisella pysähdyspaikalla. Vaihteistoöljyähän se, ja onhan Prinsessalla mistä jakaa, tilavuus kun on 12 litraa. Mutta silti se alkoi olla jo vähän huolestuttavaa.Toveri Ilkan kanssa keiteltiin jo suvemmalla diagnoosi notta mikä hätänä, ja syyksi kirjattiin katkinainen stefa ja rätäleinä roikkuvat öljypohjan tiivisteet.

Tuomio: Kardaani irti, stefa vaihtoon sekä öljypohja irti ja tiiviisteet uusiksi. Ihan helppo homma, kahden tunnin työ. No niin varmaan. Vakavissani harkitsin noin nanosekunnin, sitten tulin järkiini. Käytännössä toimenpide olisi tarkoittanut minua yksin yössä rasvamontussa itkemässä, ämpärillinen öljyä niskassa, vääntynyt kardaani jalkojen juuressa. Ei kiitos.

Joten askel vei Herwoodiin. Sielläpä majailee American Inssi. Ja tosi kova inssi olikin, niksnaks yksi ehtoon puolikas ja homma korjattu. Laskukaan ei päätä huimannut. Ei vuoda enää!

Hiukan jäin kuitenkin miettimään. Mitenkäs sitä sitten oppii tekemään jos ei ikinä kokeile? Ihan pieni luovuttaja-fiilis jäi kaivamaan. Mutta selitän tämän nyt itselleni niin että oikeastaanhan tässä puhuttiin vaihteisto-ongelmasta. Ja Dynaflow on mekanismina sellainen että Sojuz ja Discovery on lapsellisia rakkineita, se ei ole paras paikka aloittaa opiskelua.


Seuraavaksi sitten sen vakavamman nestekarkailun kimppuun...