Kuinka suuri on suurin Tena?

Nyt se on viimeistään julkisesti myönnettävä: Prinsessa kärsii pahasti lirauttelusta. Sen kotikonnuilla Kalifornian auringossa ongelma tuskin on ollut edes mainitsemisen arvoinen, mutta Tamperelaisessa loppukesän ilmastossa asia on vakava. Matot ovat märkiä, samoin kattoverhoilut, hattuhylly ja luoja tietää mikä muu.

Vettä tulee siis sisään niin etu- kuin takalasin liimasaumoista. Kyllä, liimasaumoista, Riviera oli ensimmäinen GM-malli joka sai liimalasin vuonna -63.  Tuskin ajattelivat silloin millaisen päänsäryn saivat edistyksellisellä ratkaisullaan aikaan vielä syntymättömälle Kädettömälle Miehelle. Voitte kuvitella mitä 48 vuotta, valtaosa armottomassa porotuksessa, tekevät butyylipohjaiselle liimamassalle. Se on kivikovaa, lohkeilevaa ja kaikin puolin vedenpitämätöntä.

Kun kevään ensi pesu alkoi paljastaa kyseistä ongelmaa, oli vaihtoehtoja pari. Ensimmäisenä tuli mieleen truutata lasinsaumoihin koristelistojen alle silikonia, butyylimassaa tms. Tästä onneksi luovuin kun tajusin että minulla ei ole mitään käsitystä millaisia ruostevaurioita vesi on ikkunankarmeihin vuosien saatossa aiheuttanut. Lasi voi olla vaikka miten haperoissa kantimissa, ja pinnallinen lisätilkintä vain lakaisee ongelman ns. maton alle, josta se sitten kirjaimellisesti ropisee syliin jonain kauniina päivänä. (VÄLIHUOMIO: ÄLKÄÄ KOSKAAN IKINÄ LAITTAKO AUTOONNE SILIKONIA JOKA SISÄLTÄÄ ETIKKAHAPPOA! SE SYÖ METALLIA TEHOKKAAMMIN KUIN RUOSTE). Toinen vaihtoehto vesiongelmaan ajokauden alkaessa oli ns. passiivis-agressiivinen: Auto sadekeleillä huppuun ja ajokielto liian synkkien pilvien alla.

Syksyn tullen sekään ei sitten enää tepsinyt, kondensoitunut aamukaste tunki ihan yhtä tehokkaasti sisätiloihin. Nyt auto on kotipesässään, kaikki luukut auki ja kosteudenpoistaja huutaa yötä päivää vieressä. Kuivaksi se on saatava ennen kuin mitään muuta voi tehdä.

Liimatun tuulilasin ongelma on, että se ei irtoa kuin sahaamalla. Liima on sahattava vaijerisahalla veke, sitten lasi pois ja ikkunankarmien ruosteenpoistoon. Kuulostaa simppeliltä. Mutta mitä sanovat lasiammattilaiset: "Ei varmasti lähde ehjänä". "Se on ihan sixti-vifti että lähteekö ehjänä. Eihän siinä yhtään säröä ole"? No, on siinä. Eli siis prognoosi vanhan tuulilasin hyödyntämiseen ei ole hyvä. Tästä johtuen tein sen päätöksen että yritän operaatiota itse. Jos ammattilainenkin on varma että hajoaa, sama kai se on vaikka hajottaisin itse? Ja toisekseen, sen ammattilaisen tavoite on myös myydä minulle uusi tuulilasi, joten miten varovainen hänen voidaan olettaa olevan?

JOS lasi irtoaa ehjänä, on se suuremman luokan ihme ja merkittävä kustannussäästö. Tällöin päästään käytännössä liiman, teräsharjan ja sinkkimaalin hinnalla. Jos taas se halkeaa, täytyy tilata uusi siltä tasan ainoalta toimittajalta joka näitä suomessa tekee. En vielä tiedä (enkä haluakaan tietää) hintaa.

Oheinen kuva on tuulilasin yläreunan ja katon rajasta, sisäverhoilun ja listojen alta. Ruostetta on, mutta tähän mennessä vastaan on tullut vain pintaruostetta. Toiveet siitä että päästäisiin hitsaamatta ovat siis korkealla!

Palaan aiheeseen jahka pääsen hommiin!