Kun itsepetos ei riitä.

Rupinen nurkka

Niin, pitkälle sillä päästiinkin, sillä pari kirjoitusta aiemmin mainitulla itsepetoksella. "Pintaruostetta se vaan, ei tässä mitään kato". Ja kilin kellit. Katsokaapa tätä kuvaa: Se on reikä. Pellissä. Jukenauta.

Sisusta kuoriutui suht mallikkaasti pois, mitään en särkenyt ja suurin osa romuista on jopa tallessa. Takaikkunan irtisahaaminen oli oma ei-niin-strömsömäinen operaationsa, mutta ketterän appiukon jeesillä sekin lopulta onnistui. Ja lähti piru vielä ehjänä, jota hämmästelen vieläkin.

Sitten pääsin vetelemään teräsharjalla, ruosteensyöjällä ja poralaikalla ikkunalaikkoja puhtaaksi. Kaikki koristelistoja kiinnittäneet klipsit oli ruostuneet ihan vessapaperin tasolle ja lensivät tangentin suuntaan, jättäen tietysti parikymmentä kiinniruostunutta, pyöreäkantaiseksi veivattua ruuvia kiinni laippaan. Tietysti, kyllähän niitä kiva porailla on. Jukenauta. Pariin kohtaan ikkunanpokissa oli ruutattu oikein huolella ihan rehellistä valkoista saniteettisilikonia, luoja tietää koska ja sekään ei varmasti ymmärrä miksi. Lopputulos: Herkullinen, vettä sisäänsä sulkeva, pellin tehokkaasti mädättävä tasku. Ja molemmissa reikä alla, tottakai.

Eli toiveet siitä että hitsaamista ei tarvita kaikkosivat kuin liito-orava Buickin asuinseudulta. No, lohdun sanoja tähänkin jo kuulin, tosin mieheltä jonka optimismi kaikkeen mekaaniseen liittyvissä asioissa on rajatonta. Mottonsa "ihmisen tekemiä vehkeitä nekin on" mies sanoo vaikka avaruusteleskooppia purkaessaan.

Suunnitelmana oli alunperin mennä ikkuna kerrallaan, mutta koska nyt pitää raahata hitsimies paikalle täytyy järkeistää ja tsekata samaan lähtöön myös tuulilasin pielusten kunto. Kokeilen itsepetosta siihenkin vielä toistaiseksi.